tiistai 11. maaliskuuta 2014

Tummat espresso suklaabrowniesit

Jostain syystä alkoi tekemään mieli jotain kahvista leivonnaista. Näistä brownieseista tuli oikein tummia, enemmän aikuiseen makuun sopivia. Kahvi maistuu sopivasti browniespohjassa ja myös suklaakuorrutuksessa. Tuli oikein meheviä ja suklaisia.


 





n. 16kpl

175g voita
2,5dl sokeria
3 munaa
1,5dl vehnäjauhoa
1,5dl tummaa kaakaojauhetta
0,5tl leivinjauhetta
120g tummaa suklaata
4rkl oikein vahvaa kahvia

Kuorrutus:
1dl kuohukermaa
8rkl vahvaa kahvia
120g tummaa suklaata
70g maitosuklaata

Brownieseja varten rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitelleen edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon yhdessä kahvin kanssa. Sekoita lopuksi suklaarouhe mukaan taikinaan. Vuoraa n. 20x25 cm.n vuoka leivinpaperilla ja levitä taikina vuokaan. Paista 175 asteessa n.25minuuttia, tikkuun saa jäädä hieman taikinaa, älä paista liian kuivaksi. Anna jäähtyä.

Pohjan jäähtyessä valmista kuorrutus. Rouhi tumma- ja maitosuklaa pieneksi rouheeksi. Kuumenna kerma ja kahvi kattilassa kiehuvaksi, siirrä kattila pois hellalta ja lisää suklaarouheet kerman joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi. Anna massan hieman kiinteytyä ennen kuin levität sen browniespohjan päälle. Levitä kuorrutus ja laita jääkaappiin asettumaan. Leikkaa paloiksi ja herkuttelemaan.

12 kommenttia:

  1. Nam, kahvi ja suklaa ovat varma makupari <3 Minäkin tein eilen brownieita joissa oli, yllätys yllätys, suklaata ja kahvia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollan leivottu samanlaisia, hauska yhteensattuma :) Käyn kurkkaamassa blogistasi miltä näytti

      Poista
  2. Aaaah, pakko saada! :D Tosta ei sit enää voi paljoa parantua, ei millään. Kahvi-suklaa -comboa ei kyllä mikään voi muuttaa täydellisemmäksi. Paitsi ehkä Baileys hahaha! ;)

    Niin että rouskuta sitten täällä vaan omenaa kun tälläisiä kuvia katsoo ;D Noh, onneksi tällä viikolla taas leivontaa tiedossa näilläkin nurkilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvi ja suklaa sopii kyllä loistavasti yhteen :) Ja Baileyskin :)
      Onneksi voi itse leipoa kaikkea herkkua, sitä kun lukee blogeja, niin on kyllä niin ihania leipomuksia porukalla, että harmittaisi jos ei osaisi leipoa. Kaupan herkut ei kyllä pärjää omatekoisille.

      Poista
  3. Mehevän näköisiä. Ja tosi ihanat mautkin. Tällaisia kun saisi kahvin kanssa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli meheviä, mutta saa olla tarkkana uunin kanssa, ettei pääse kuivahtamaan. Nämä maistuu kahvin kanssa kyllä :)

      Poista
  4. Namskis, näyttävät ihanilta. Minä tein minttusuklaisia brownieita,, joista unohdin voin pois....mutta ihan hyviä niistäkin tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita. Minttusuklaabrowniesit kuulostaa hyvältä, ja jos jäi voi pois, niin niistähän tuli vain kevyempiä, voi syödä enemmän :)

      Poista
  5. Nam, hyvän näköisiä, tuo kuorrutus varsinkin näyttää aivan ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuorrutus maistui suklaalle ja kahville, sellainen suklaaespresso tulisi mieleen

      Poista
  6. Aivan mielettömän mehevän ja pehmoisen näköisiä namipaloja. Vaikken juo kahvia, se sopii leivontaan todella hyvin, erityisesti suklaan kanssa. Näitä kun saisi maistaa ;)

    VastaaPoista