Näytetään tekstit, joissa on tunniste Briossit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Briossit. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. maaliskuuta 2014

Suklaiset briossit

Tein taas viikonloppuna briosseja, nyt vaihteeksi suklaisia. Nämä maistuvat kahvipöydässä, eivät ole liian makeita, mutta kuitenkin hurjan hyviä. Taikina on sama kuin edellisissä briosseissa, tehdään illalla ja leivotaan aamulla.



n. 25kpl
5 munaa
20g hiivaa
1tl suolaa
0,5dl sokeria
6dl vehnäjauhoa
280g voita
Väliin:
100g tummaa suklaata rouhittuna

Voiteluun:
1 muna



Riko munat leivontakulhoon, murenna hiiva joukkoon ja sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää joukkoon sokeri, suola ja vehnäjauhot, vaivaa taikinaa n. 15 minuuttia kunnes taikinaan on muodostunut hyvä sitko. Vaivaa lopuksi pehmeä voi pieninä paloina joukkoon. Taikina saa jäädä melko löysän oloiseksi, ei niin tiukaksi kuin leipätaikina. Taikina turpoaa jääkaapissa ja on aamulla leivontavalmista.





Seuraavana aamuna kumoa taikina jauhotetulle leivontapöydälle. Kauli taikina pitkulaiseksi levyksi. Levitä suklaarouhe levylle ja taita levy kahtia. Leikkaa levystä pitkulaisia kaksinkertaisia suikaleita ja kieputa ne kierteelle. Aseta kierteet pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota n.45 - 60 minuuttia, kunnes briossit ovat kaksinkertaisia.

Voitele munalla ennen uuniin laittoa ja paista 200 asteessa n. 10-12 minuuttia.






 

lauantai 15. helmikuuta 2014

Briossit

Launtain aamupalaksi leivoin briosseja. Taikina jätetään yöksi jääkaappiin ja aamulla pääsee leipomaan ja herkuttelemaan. Briossivuokia minulla ei ole, mutta muffinsipelti ajaa saman asian. Ihan yhtä kauniita ei muffinsipellin kanssa tule, mutta onneksi makuun ei vaikuta :) Nämäkin on helppo leipoa ja maistuu ihanalle hillon tai juuston kanssa.



n. 20kpl

5 munaa
20g hiivaa
1tl suolaa
0,5dl sokeria
6dl vehnäjauhoa
280g pehmeää voita

Voiteluun:
1 muna

Riko munat leivontakulhoon, murenna hiiva joukkoon ja sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää joukkoon sokeri, suola ja vehnäjauhot, vaivaa taikinaa n. 15 minuuttia kunnes taikinaan on muodostunut hyvä sitko. Vaivaa lopuksi pehmeä voi pieninä paloina joukkoon. Taikina saa jäädä melko löysän oloiseksi, ei niin tiukaksi kuin leipätaikina. Taikina turpoaa jääkaapissa ja on aamulla leivontavalmista.

Seuraavana aamuna kumoa taikina jauhotetulle leivontapöydälle. Pyörittele taikinasta 20 palluraa, aseta pallot voideltuihina ja jauhotettuihin briossivuokiin tai muffinsipellille. Anna kohota n.45 - 60 minuuttia, kunnes briossit ovat kaksinkertaisia.

Voitele munalla ennen uuniin laittoa ja paista 200 asteessa n. 10-12 minuuttia.

Tarjoa briossit juuston tai hillon kera.