maanantai 3. maaliskuuta 2014

Spelttileipää puolukalla ja pellavalla

Sunnuntaina oli aikaa leipoa leipää. Lauantai-iltana tein esitaikinan jääkaappiin odottamaan ja sunnuntaiaamuna pääsin leipomaan. Tein taikinan kohoamaan ja sitten lenkille. Aamulenkit on ihan parhaita. Jos jättää lenkin aamulla tekemättä jää se helposti väliin, tulee niin paljon touhuttua, että tuntuu ettei ehdi enää. Joten parempi heti aamusta lähteä, sitten on reippaampi mieli loppupäivän.

Laitoin tämän leivän joukkoon puolukoita. Puolukat laitetaan joukkoon jäisinä vasta kun taikina muotoillaan leiviksi. Silloin ne pysyvät hyvin ehjinä ja leivästä tulee kaunis. Antavat puolukat tietysti makuakin, eivät ole lainkaan liian happamia, päinvastoin, sopivat hyvin kermajuuston kanssa. Leivän voi tehdä ilman puolukoitakin, jos ei niistä tykkää, mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla puolukoiden kanssakin.

 



Esitaikina:

2dl kylmää vettä
5g hiivaa
2dl täysjyväspelttijauhoa

Taikina:

5dl kylmää vettä
10g hiivaa
0,5dl pellavansiemeniä
3tl suolaa
2rkl hunajaa
2dl ruisjauhoa
3dl täysjyväspelttijauhoa
n. 10dl vehnäjauhoa
1-1,5dl jäisiä puolukoita

Valmista esitaikina leipomista edeltävänä iltana. Liota hiiva kylmään veteen ja lisää jauhot joukkoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin odottamaan yön yli.

Varsinaista taikinaa varten mittaa kylmä vesi leivontakulhoon. Lisää joukkoon hiiva ja sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää joukkoon esitaikina, suola, hunaja ja pellavansiemenet ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon ruisjauhot ja spelttijauhot. Lisää vielä vehnäjauhot pikkuhiljaa ja vaivaa taikinaksi. Vaivaa taikinaa yleiskoneella n. 10 minuuttia. Jätä taikina kohomaan 1,5-2 tunniksi, kunnes se on kooltaan kaksinkertainen.

Kumoa kohonnut taikina leivonta-alustalle. Muotoile taikina hieman littanaksi ja lisää puolukoita joukkoon. Taittele taikina ja lisää puolukoita taas eri kohtaan. Muotoile leivän mallisiksi ja anna kohota pellillä puolisen tuntia.




Paista leipiä ensin 250 asteessa n. 10 minuuttia ja puota lämpö tämän jälkeen 200 asteeseen. Paista vielä n. 25 minuuttia.



4 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä leipää. Kiinnostais minuakin tehdä jotain spelttijauholeipää, tätä vois vaikka kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, teen aika useasti tätä puolukkaleipää, puolukka sopii tosi hyvin leivän joukkoon. Ja jos haluaa voi toki tehdä ilman puolukoitakin.

      Poista
  2. Oi, nam! Näyttää todella herkulliselta. Itse en ole koskaan leiponut muunlaista leipää kuin sämpylöitä ja vuokaleipää, mutta tätä taidan kokeilla. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivän leipominen on oikeasti helppoa puuhaa. Ja osan leivästä voi pakastaa, niin ei jää kuivumaan, omatekoinen leipä kun alkaa maistua nopeasti vanhalle. Itse viipaloin leivät pakkaseen ja sulatan viipaleet paahtimessa.

      Poista