Tänään tuli leivottua omenakakkua. Jonkin aikaa olen kehitellyt mielessäni tätä ja nyt sitten tekaisin sellaisen sunnutain kunniaksi. Kakkutaikinassa on omenaraastetta ja kanelia, välissä omenahilloketta sekä valkosuklaatäytettä. Kuorrutuksena valkosuklaakuorrutusta ja koristeena muutama uunissa paahdettu omenalohko. Koristella olisi voinut enemmänkin, mutta inspiraatio oli hukassa. Kakku sen sijaan maistui ihanalle: kanelille, omenalle, valkosuklaalle ja vaniljalle :) Ehdottomasti kannattaa kokeilla.
Kakkupohjat:
3 munaa
2dl sokeria
150g voita
3,5dl vehnäjauhoa
3tl leivinjauhetta
1,5tl kanelia
0,5tl inkivääriä
1,5tl vaniljasokeria
1tl kardemummaa
4dl omenaraastetta
Omenahilloke:
250g omenalohkoja
125g hillosokeria
0,5tl kanelia
0,5tl vaniljasokeria
tilkka vettä
Valkosuklaakuorrutus:
200g valkosuklaata
2dl kuohukermaa
1dl tomusokeria
0,5tl vaniljasokeria
300g maustamatonta tuorejuustoa
Koristeeksi:
1 omena
ruokaöljyä
Valmista ensin kakkupohjat. Voitele ja jauhota kaksi 12cm.n kakkuvuokaa. Sulata voi ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää munavaahdon joukkoon vuorotellen sulatetun voin ja omenaraasteen kanssa hiljaa vatkaten. Jaa taikina tasaisesti kahteen kakkuvuokaan ja paista kakut 165 asteessa n. 35-40min. Anna jäähtyä.
Kakkujen paistuessa valmista omenahilloke. Kuutio n. 2,5-3 omenaa sormenpään kokoisiksi paloiksi. Laita palat kattilaan yhdessä hillosokerin kanssa, lisää kattilan pohjalle tilkka vettä. Keitä hiljalleen n.15 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmeitä, mutta eivät sosetta. Mausta hilloke kanelilla ja vaniljasokerilla. Anna jäähtyä.
Kuorrutusta varten sulata valkosuklaa vesihauteessa. Vaahdota kuohukerma sokerin kanssa kiinteäksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Vatkaa lopuksi joukkoon jäähtynyt valkosuklaa ja vaniljasokeri.
Koristeena olevia omenalohkoja varten kuori omena ja pilko se muutamaksi lohkoksi. Voitele omenalohkot kevyesti öljyllä ja paahda uunissa 225 asteessa n. 10min, kunnes omenat ovat kauniin värisiä.
Kun kakkupohjat ja hilloke ovat jäähtyneet kunnolla voit alkaa kokoamaan kakkua. Halkaise kakkupohjat kahteen osaan. Aseta kakkuvadille kakkupohja ja levitä pohjalle kolmasosa omenahillokkeesta. Levitä hillokkeen päälle pari ruokalusikallista valkosuklaakuorrutusta. Kokoa seuraavat kerrokset samalla tavalla. Levitä kuorrutus kakun päälle ja reunoille tasaisesti ja koristele paahdetuilla omenalohkoilla.
Oiii, kuulostaa taivaalliselta! Omenaa ja valkosuklaata, ei voi ollaa muuta kuin mahtava makuelämys. Tosi mielenkiintoinen respti, menee testaukseen ehdottomasti!
VastaaPoistaKiitos Tita, omena ja valkosuklaa tosiaan sopii hyvin yhteen :)
PoistaNam; omena, valkosuklaa ja kaneli ovat täydellinen combo. ;)
VastaaPoistaKiitos Katri, mukava kuulla, että tykkäsit :)
PoistaAivan ihana ´n tuntunen resepti! Menee kyllä ehdottomasti kokeiluun :)
VastaaPoistaKiitos Sinikka, kerrohan miten onnistui :)
PoistaIhanan herkullisen kuuloinen resepti ja tosi kauniit kuvat!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaUpean näköinen kakku. Ja mitkä ainekset! Varmasti tosi hyvää.:)
VastaaPoistaKiitos Katja, tämä tuntui kyllä maistuvan :)
PoistaTämäkin on todella herkullisen näköinen! Täydellisesti yhteensopivat aineetkin. Nams! :)
VastaaPoistaIhanaa kakkua! Tein ensin harjoituksena pikkukakun vähemmällä sokerilla (täytteen tomusokerin jätin pois ja omenahillokkeen pelkistä omenista, kanelista ja tilkkasesta vettä) ja oli aivan tarpeeksi makeaa. Samalla versiolla tein sitten itse juhliin tämän omenakakun. Kiitos reseptistä!! Pohjaksi tein kuitenkin viljattoman vakiokakkuni, johon lisäsin mausteeksi sinun kakun mausteet, kanelin, inkiväärin ja kardemumman.
VastaaPoista