maanantai 13. tammikuuta 2014

Cookies & Cream kuppikakut

 
Viikonloppuna oli aika pakkaset, -30, joten oli hyvin aikaa leivoskella. Aurinko paistoi ja oli tosi kauniit ilmat, mutta kylmä, ei tehnyt mieli ulos. Täällä on vain lämmitetty takkaa ja leivinuunia, leivottu ja tietysti herkuteltu. Näitä Domino kuppikakkuja olen suunnitellut jo jonkin aikaa tekeväni ja nyt sitten tuli tehtyä. Taikinassa on Dominoa, kuorrutteessa Domino murua ja koristeenakin puolikas Domíno. Jos haluat, voi Dominon korvata jollain muulla keksillä tai sitten kokeilla eri makuisia Dominoita.







12kpl
 
Kuppikakut:
3 munaa
2dl sokeia
100g voita
1dl vaniljakastiketta
3,5dl vehnäjauhoa
2tl leivinjauhetta
0,5tl vaniljasokeria
4 Dominoa muruina

Tuorejuustokuorrutus:
60g pehmeää voita
100g maustamatonta tuorejuustoa
4dl tomusokeria
3 Dominoa pieninä muruina

Koristeluun: 6 Dominoa

Kuppikakkuja varten sulata voi ja jätä jäähtymään. Pilko Dominot karkeaksi muruiksi. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauho, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää taikinan joukkoon vuorotellen sulatetun voin ja vaniljakastikkeen kanssa hiljalleen vatkaten. Kaada lopuksi joukkoon Dominorouhe.
Jaa taikina muffinsivuokiin, täytä vuoista n. 2/3 ja paista 175 asteessa n. 15min. Jätä kakut jäähtymään.

Täytettä varten rouhi Dominot aivan pieneksi muruiksi, murujen pitää olla niin pientä, että ne mahtuu helposti tyllan läpi kun pursotat. Vatkaa voi, tuorejuusto ja tomusokeri valkoiseksi vaahdoksi ja lisää lopuksi Dominon murut joukkoon. Pursota tähtityllalla jäähtyneiden kuppikakkujen päälle ja koristele Dominon puolikkaalla.

Sitten vain kuppi lämmintä kaakaota ja herkuttelemaan :)
Ja taas näkyy aurinkokin

 


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

7 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä ovat nämäkin! Missä vaiheessa tuo vaniljakastike laitetaan taikinaan, onko sillä merkitystä?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteista ja kehuista :) Tuo vaniljakastike lisätään samaan aikaan voin ja jauhojen kanssa, mutta minulla oli päässyt unohtumaan tuosta tekstistä. Hyvä kun huomasit, päivitin tekstin ja nyt on kunnossa :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis blogi sinulla täällä! :) Tulin vastavierailulle ja kyllä on ihanaa kun löytyi näin ihana blogi. Ihanan suklaisia leivonnaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit ja tykkäsit blogista :) Tervetuloa uudestaan

      Poista
  4. Vanilja kastike kuulostaa hyvältä! Laitan reseptin talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee vaniljaista makua mukavasti kun käyttää vaniljakastiketta :)

      Poista
  5. Kauniita leivonnaisia ja varmasti maukkaita!

    VastaaPoista