tiistai 11. helmikuuta 2014

Spelttiset keksit vaniljalla ja kardemummalla

Näistä kekseistä tuli tällaisia rakkauspaloja. Ostin jo kesällä muottisetin jota en vielä ole aiemmin käyttänyt, mutta nyt ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kokeilla, ja ihan hauskoja näistä tuli. Laitoin taikinaan täysjyväspelttijauhoa antamaan makua ja samalla tulee vähän kuituakin mukaan, lisäksi vaniljaa ja kardemummaa mausteeksi. Keksit voi leipoa myös tavallisilla piparimuoteilla, tulee niinkin kivoja.



n 50kpl

150g pehmeää voita
1,5dl sokeria
3,5dl vehnäjauhoa
1dl täysjyväspelttijauhoa
1 muna
0,5tl kardemummaa (voi jättää poiskin)
1tl vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna joukkoon ja vaahdota. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista, jos vaivaat liikaa, tulee taikinasta helposti sitkeää. Laita taikina jääkaappiin 30 minuutiksi.



Kaada taikina jauhotetulle leivinalustalle ja kauli siitä n. 2-3 mm.n paksuinen levy. Ota levystä
muotilla kuvioita ja laita leivinpaperin päälle pellille. Paista 175 asteessa n.7 minuuttia, keksit ovat valmiit kun reunat ovat hieman ruskeita. Jäähdytä tasaisella alustalla ja säilytä tiiviissä rasiassa.


6 kommenttia:

  1. Tosi kivan näkösiä! Vähän vaihtelua kekseihin, kun on erilaiset muotit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ne mitä kesällä ostettiin kun käytiin shoppailee :)

      Poista
  2. Voi miten ihania! Reseptikin kuulostaa kivalta,varsinkin kun siinä on spelttijauhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita, speltti sopii monenlaiseen leivontaan leivän lisäksi :)

      Poista
  3. Onpa kyllä ihanan näköisiä nää pikkuleivät, tosi kivat noi muotit! :-)

    VastaaPoista